perjantai 19. helmikuuta 2010

Marsipaanieläimet talviriehassa


Tällä tekeleellä osallistun Leivontafooruminen helmikuun haasteeseen "Marsipaanieläimet talviriehassa".  Aivan mahtava haaste !! Heti kun näin haasteen, minulle tuli mieleen karhu ja kettu. Lisäksi haasteessa piti olla vielä jokin kolmas eläin, joten halusin tehdä lisäksi jonkin pienen eläimen, joten se oli sitten luonnollisesti hiiri. Koko teos on marsipaania ja lumi tomusokeria.

Kun alkasin muovailemaan teosta, niin karhu muuttui karhun pennuksi, koska marsipaania olisi kulunut melkoinen köntti täysikokoiseen karhuun.


Ja sitten vielä yksittäiskuvia kaikista. Aluksi meinasin tehdä hiiren karhun tassulla olevan lumipallon sisään niin, että vain pää, varpaat ja häntä näkyy. Mutta se näytti niin kuin karhu olisi heittänyt ketulle pientä välipalaa. No sitten ajattelin, että teen hiiren edelleen lumipallon sisään ja laitan pallon lumilyhtyyn. Se kuitenkin näytti kuin karhu ja kettu olisivat "grillanneet" pientä välipalaa. Joten ikuisena eläinten ystävänä päädyin tällaiseen teosmuotoon ja liiskasin hiiren ison lumipallon päälle. Harmittavasti hiiren häntä ei pääse kuvissa oikeuksiinsa, se on luonnossa tosi lennokkaan näköinen.





Ja laitetaan nyt vielä kuva ylhäältäpäin otettunakin...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti