maanantai 22. elokuuta 2016

Vähän kaikenlaista -kakku

Meidän juniorin syntymäpäiväkakkutoive muuttui viikottain ja lopullisen päätöksen tekeminen oli niin vaikeaa, että poika antoi äidille vapaat kädet tehdä "yllätyskakun". Ainut toive oli, että kakun päällä on valkosuklaanumero, jonka totaalisesti unohdin...

Kakun toteutin taas vaihteeksi feikkipohjalla, jonka päälle tein syötävän kakun. Tämä toimii meillä parhaiten, koska sokerimassakakut eivät ole oikein kenenkään herkkua. Kokosin kakun pohjakerrokseen vähän kaikenlaista mikä on meidän juniorille tärkeää, ja tällainen sekamelska siitä sitten tuli. Poika kyllä oli tyytyväinen ja kakku oli hänen mielestään paras syntymäpäiväkakku ikinä ;) Suklaanumeron puuttuminenkin huomattiin vasta juhlien jälkeen.

Täytteeksi toiveena oli valkosuklaamousse tuoreilla vadelmilla, joka näyttää olevan meidän juniorin joka vuotinen toivetäyte.

ONNEA LEEVI 8


















keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kakku trooppisilla kukilla

Siinan kakkuun tein tai yritin tehdä toivomuksesta trooppisia kukkia. Kakun tekoaikaan sattui olla useamman päivän sateet, joten kosteus oli melkoinen, joten kukkien kuivattamisen kanssa oli melkoisia ongelmia. Täytteenä mango ja maitosuklaa. Kuorrutus on Flora Vispiä ja kukat sokerimassaa.

Onnittelut vielä Siinalle !



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Elvis kakku

Tämän kakun tein vannoutuneelle Elvis-fanille. Täytteenä on aina niin suosittu mangomousse ja mangohillo. Kakun reunat on kermaa ja päällä on sokerimassalle maalattu Elviksen kuva ja nimmari. Kakun kukat on marenkikreemiä.



YO-koriste

Hieman taas vanhoja päivityksiä... Erääseen yo-kakkuun toivomuksena oli koriste juhlasankarin harrastusten mukaan. Tällainen siitä sitten tuli. koriste on sokerimassaa.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hyvää Äitienpäivää !

Äitienpäivänä herkuteltiin mökin aurinkoisissa tunnelmissa tällaisella peruskakulla. Kakussa on täytteenä vanilja+tuoreet vadelmat, kuorrutus on kermaa. Koristeena tuoreita vadelmia ja aitoja orvokkeja.





tiistai 3. toukokuuta 2016

Lohikäärmekakku

Esikoisen 10 v. synttäreille tein lohikäärmekakun. Koska vieraita oli melko vähän ja sankarin suunnitelmana oli suuren suuri kakku niin kakun kaksi alinta kerrosta oli styroksista. Täytyy kyllä sanoa, että styroksin kuorruttaminen sokerimassalla on paljon hankalampaa kuin syötävän kakun. Elikkä ainoastaan ylin kerros oli syötävää kakkua. Ylimmän kakun kuorrutin keksin murusilla. Kakun huipulla oleva kultamuna on suklaamuna, jonka värjäsin kultatomulla. Muuten koristeet on sokerimassaa ja lohikäärmeen sisus ja suuret kivet on sisältä riisimuroherkkua. Kakuntäytteeksi oli toivomuksena valkosuklaamousse kokonaisten vadelmien kera. ;)

TÄYDEN KYMPIN ONNITTELUT EETU !





Mustikka-kardemummajuustokakku

Esikoisen synttäripöydän makeaan kaartiin kuului tämä juustokakku. Tätä kakkua olen tehnyt kerran aikaisemminkin ja täytyy todeta, että mustikan ja kardemumman maut sointuvat hyvin yhteen. Nam ! Koristeena on taas marjoja suoraan espanjan rannoilta. Kakun resepti on pikku murusia blogista.